Skip to main content
työhyvinvointi

BLOGI

AJANKOHTAISTA ASIAA

MIELEN VOIMASTA

Juuri nyt useiden mieli on koetuksella koronapandemiaan liittyvän eristyksen, epävarmuuden ja
synkkien tulevaisuudennäkymien vuoksi. Elämme poikkeustilaa. Sotilaana olen kohdannut jonkin
verran poikkeuksellisia, vaarallisia ja paineistettuja tilanteita aikaisemminkin. En ollut
lähimainkaan EJK:n kokeneimmasta päästä, mutta ehdin silti olla useamman kerran tilanteessa,
jossa vastaan tuli kiväärikaliiperista kuulaa, singon rakettia tai tienvarsipommia. Haluan siksi jakaa
hieman siitä ajatusmaailmasta ja keinoista, jotka ovat auttaneet itseäni.

Kukaan tai mikään ei ikinä ota pelkoa, stressiä tai ajoittaista motivaationpuutosta kokonaan pois,
mutta kaikkia niitä voi oppia hallitsemaan. Sitähän jo aikuistuminenkin on. Se, missä kohtaa
hallinnan raja itse kullakin tulee vastaan, on yksilöllinen. Todennäköisesti jokin jakamistani
ajatuksista voi kuitenkin pistää alkuun prosessin, joka auttaa työntämään sitä hieman
kauemmaksi.

Oman kokemukseni mukaan mieltä eri ominaisuuksineen (PV:n opein henkistä, sosiaalista ja
eettistä toimintakykyä) voidaan kehittää ainakin viiden lähestymistavan kautta. Niitä ovat
arvomaailman vahvistaminen, valmiuksien opettaminen, sosiaalinen yhteenkuuluvuus, harjoittelu
sekä fyysisestä toimintakyvystä huolehtiminen.

Arvomaailman vahvistaminen

"Tärkeintä ei ole päämäärän saavuttaminen, vaan pyrkiminen kohti päämäärää."
Fritjof Nansen

Olin ollut Afganistanissa noin kuukauden. Joukkomme oli pysähtynyt leiriytyäkseen yötä varten
kuivuneeseen joenuomaan, kun yksikkömme päällikkö kutsui kaikki koolle pitääkseen lyhyen
briiffin muuttuneesta tilanteesta. ”Sain juuri tiedon, että läheisessä kylässä on kapinallisia, jotka
suunnittelevat hyökkäystä meitä vastaan. Hyökkäysajankohta on saadun tiedon mukaan heti
auringonlaskun jälkeen. Jäämme tähän, joten seuraavaksi jokainen ryhmä kaivaa poterot omaan
puolustussuuntaansa ja valmistautuu parhaansa mukaan illalla alkavaan hyökkäykseen.”
Kaivoimme taisteluparini kanssa maailman parhaan poteron, johon kannoimme odottamaan
laatikollisen valmiiksi täyteen lipastettuja rynnäkkökiväärin lippaita, kranaattipistoolin sekä
tarkkuuskiväärin. Sillä aikaa, kun mittailin laser-etäisyysmittarilla etäisyyksiä eri maastonkohtiin ja
raapustelin niitä ylös tuliasemakorttiin, poteroon ilmestyi myös vettä, energiajuomia ja ruokaa.

Olemme valmiit, antaa tulla vaan!

Illan tullen pesin hampaani ja kävin kenttävuoteelleni pötköttelemään luotiliivit päällä, ladattu
rynnäkkökivääri käteni ulottuvilla. Asettelin tyynykseni kypärän, johon oli kiinnitetty
pimeännäkölaite ja sain unta yllättävän helposti.
Hyökkäystä ei sillä kertaa tullut, mutta tapaus jäi mieleeni. Ei siksi, että se olisi ollut kauhistuttava.
On toki oma jännityksensä valmistautua tulevaan hyökkäykseen, mutta tapahtumassa jäi
erottuvimpana mieleen se, kuinka rauhallisia kaikki olivat, ja kuinka tyynesti itsekin reagoin
kaikkeen.

Ainakaan omalla kohdallani se ei johtunut poikkeuksellisesta rohkeudesta, vaan siitä, että olin
tehnyt oman valmistautumiseni jo Suomessa. Tiesin riskit jo silloin ja tiesin, miksi hyväksyin ne.
Olin sinut itseni, toimintani ja sen mahdollisten seurausten kanssa.
Ihminen pystyy yllättäviin asioihin, kun tavoitteet ja pelot ajavat kohti samaa päämäärää. Koettu
tarkoituksen tunne – yksi suurimmista motivaatiotekijöistä maailmassa – joko vahvistuu tai
heikkenee sen mukaan, kuinka hyvin oma toiminta on linjassa omien arvojen kanssa. Siksi yksilö
menestyy parhaiten yhteisössä, jossa on mahdollisimman paljon jaettuja arvoja.
Sotilasyksiköissä tiettyjä toiminnan kannalta oleellisia arvoja pyritään tietysti tekemään yhteisiksi
koulutuksen kautta. Näitä ovat vaikkapa muista huolehtiminen ja velvollisuudentunto. Jos huomaa
olevansa organisaatiossa, jonka ydinarvoja ei pysty jakamaan, on aika tehdä palvelus itselleen ja
muille lähtemällä jonnekin muualle. Tämä pätee niin sotilas- kuin siviiliorganisaatioihinkin.
Sotilaspastori Janne Huikolta on peräisin seuraava mukailtu kolmen kysymyksen patteri, jonka
avulla kukin voi halutessaan pohtia hetken omaa elämäänsä:

1. Mitkä ovat minun arvoni (elämäni tärkeimmät asiat/periaatteet)?
2. Miten ne näkyvät ulkopuolisille? Arvaisiko joku toinen niitä tarkkailemalla elämääni?
3. Jos arvoni eivät näy ulospäin, niin olisiko aika tehdä muutoksia joko elämääni tai arvoihini?

Jostain arvomaailman, uskomusten ja persoonallisuuden cocktailista muodostuu myös se, mitä voi
yrittää kuvailla sanoilla luonne, asenne tai mindset. Kun luonne ei horju, on helpompi toimia
vastoin omaa hetkellistä etua silloin, kun se on oikein.

Eräs psykologian lainalaisuus on, että ajatus vahvistuu toiston kautta. Siksi ei ole lainkaan
yhdentekevää millaisia ajatuksia sinulle päivittäin toistetaan ja millaisia ajatuksia toistat itsellesi,
kuten ei myöskään se, ovatko ne totta.

Varmaan siksi eräs keino, jolla Uttilaista mentaliteettia, ”Utin henkeä”, on jo vuosikymmenien ajan
sekä rakennettu että kuvattu, ovat sanonnat ja sananlaskut, jotka jokainen Utissa ollut oppii
nopeasti tuntemaan ulkoa. Niissä nousevat esiin suomalaisessa erikoisjoukkotoiminnassa
arvostettavina pidetyt ominaisuudet ja periaatteet, myös kolme henkisen vahvuuden (resilienssi)
avaintekijöiksi todettua ominaisuutta: karu realismi, tarkoituksen kokeminen vaikeuksienkin
keskellä sekä loputon halu ja kyky mukautua muuttuviin tilanteisiin.* Mielenkiintoinen ja
huomionarvoinen asia on se, kuinka paljon samankaltaisuuksia yksikköhengessä on ulkomaisten
erikoisyksiköiden välillä muista kansallisista eroavaisuuksista huolimatta.

Vuosikymmeniä sitten laskuvarjojääkärikoulussa varusmiehenä palvellut toimittaja Pertti Perämäki
haastatteli minua 2018 Keskisuomalaiseen kirjamme vuoksi, ja sain tilaisuuden kysyä, tunnistiko
hän siinä välitetyn ”Utin hengen” ja uttilaiset sanonnat, joita käsittelimme mielen voimaan liittyen
myös kirjassa. Paitsi että sanonnat olivat hänen mukaansa olleet lähes täysin samoja jo
vuosikymmeniä ennen omaa palvelustani, Perämäki myös muisti ne yhä selvästi. Niitä oli toistettu
riittävän usein. Ei ole yhdentekevää, millaiset ajatukset toistuvat elämässäsi.
Olemme kirjoittaneet niin kirjassamme kuin sosiaalisessakin mediassa paljon uttilaisista
sanonnoista, ja yksi omista suosikeistani on seuraava:

”Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!”

Tämä iloinen toivotus juontunee laskuvarjohyppäämisestä. Alastuloasennossa leuka painetaan
rintaan ja jalat puristetaan tiukasti yhteen. Harjoitustehtävät alkavat usein laskuvarjohypystä ja
pettymykset viimeistään alastulosta. Kyse ei ole pessimismistä, vaan realismista. Ero on siinä, että
pessimismiin sisältyy ajatus epäonnistumisesta. Realismiin taas liittyy ymmärrys siitä, että
onnistumista edeltää lähes väistämättä myös vaikeuksia. Oikeanlainen asennoituminen auttaa
niiden voittamisessa. Tätä periaatetta kuvaili myös kahdeksan vuotta Vietnamissa sotavankina
ollut amiraali Jim Stockdale, jonka mukaan juuri pikaiseen vapauttamiseen uskoneet optimistit
eivät selvinneet pitkän vankeuden raa'asta todellisuudesta. ”Tiedätkö, luulen, että he kaikki
kuolivat särkyneen sydämen takia,” Stockdale totesi häntä haastatelleelle johtajuuskirjailija Jim
Collinsille.

Oikea optimismi ei ole sitä, että kuvittelee kaiken olevan helppoa. Se on sitä, että uskoo
ponnistelujen lopulta palkitsevan.

Kirjoittelen jatkossa myös muista aiemmin mainitsemistani lähestymistavoista: valmiuksien
opettamisesta, sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta, harjoittelusta sekä fyysisestä toimintakyvystä
huolehtimisesta.
-VP

*Coutu, D. 2015. How Resilience Works teoksessa HBR’s 10 Must Reads On Emotional Intelligence.
Boston: Harvard Business School Publishing Corporation.